Loliprinsessa

Tämä teksti on osa syntymäpäivälahjaa ystävälleni Kertulle   Hyvää syntymäpäivää, pidä kiva päivä Oot rakas Kun (melkein) kaksi vuotta sitten torkkelilla tavattiin en yhtään aavistanut etteä tapaan parhaan ystäväni (katsokkin että muistat meidän vuosipäivän 26.10) Siellä sä istuit ja vaikutit tosi coolilta tyypiltä. Lähdit koulun jälkeen mun ja pinjan kanssa pizzalle, maksoit lonasetelillä. kun illalla tiemme erosivat jatkoimme juttelua visteillä. Nopeasti sait lempinimen kultakukka. "Maissintähkä keltainen, kuu on nousemassa. Linnunrata kimaltaa kastepisarassa. Eipä tallaa heinääkään mokkasiinin nukka, missä kulkee intiaanityttö Kultakukka." Sen jälkeen tapahtui kaikkea, mistä en oikeastaa voi mun julkisessa blogissa kirjoittaa. Joulun aikoihin phuttiin paljon skypessä, niin kun todella paljon. Monia monia tunteja. Puhunut puhlimessa, itkenyt öitä, kikattanut keskellä koulupäivää ja viettänyt synttäreitä. kertusta oli tullut suuri osa mun

Kukaan ei sitä ole suoranaisesti kysynyt mutta silti tutut on vähän ihmetellyt miksen kirjoita omalla nimellä. Syy on kai siinä etten usko ettei ketään kiinnosta mun omat mielipiteet ja jutut. Kai se on jonkinlainen naamio, jonka taakse piiloudun kun en omalla naamalla uskalla, vai uskallanko? Toisinsanoen piiloudun nimimerkin taakse. Ninette ja Dana, joista kohta kerron on mun roolipelihahmoja. Esittelen ne nyt niin kuin kirjoittaisin hahmolomaketta (roolipelihahmot esitellään lomakkeilla, joissa on tietoa hahmoista) Haluan jo alkupuheessa kiittää isobroidiani t ämän postauksen kuvista  💖 instagramissa tekstaalista_hairintaa käykää ihmeessä seuraamassa, Isobroidia sillä se on niin taitava piirtämään. Dana ja Marianne (tekstuaalista_hairintaa) No kuitenkin puhutaan ensin Danasta. "siis hetkinen odotas nyt kuka toi Dana on" Dana Annabeth Hudson Ikä: 15.5.2000 (Ikää on vaikeaa arvioida, koska en tiedä mille ajalle tyttö soittuu, esim jos n vuosi 2012, ni

Lauantai illan seikkailut kertun kanssa Otsikko on totta, joku yritti varastaa mun vesimeloonin junasa. Miten päädyin kyseiseen tilanteeseen? Antakaas sun kerron. Perjantaiaamuna pakkasin repun ja klo 12.15 lähdin kouluun. Unohdin syäödä, mutta ei se mitään. klo 15.00 kävin psykologilla ja lähdin kotkaan. Bussi oli 20min myöhässä ja panikoin etten ehdi kauppaan ostamaan prinsessalle lahjaa. Jossain vaiheessa bussi ehti oikeaan aikatauluun ja juoksin sielta suoraan ostamaan palashamppoota ja puista hammsaharjaa, prinsessalle lahjaksi. Ostin kampin k-marketista vesi- ja hunajameloonia. Lähdin kävelemään junalle ja meinasin pyörtyä, koska en ollut syönyt ja oli niin kuuma ja huono olo. Pääsin junalle ja torkahtelin, silloin joku tyyppi hiippaile lähemmäs mun kassia ja torkahdin taas. Heräsin ja se tyyppi oli kumartunut sen vesimeloomim ylle ja kysyin mitä se teki. Silloin se vaan sanoi ettei se tehnyt mitään ja lähti seuraavalla pysäkillä. Hämmennyin siitä tosi

"Dying is easy, young man. Living is harder." -George Washington, Hamilton musikaali. Niin kuin George sanoi "kuolema on helppo, nuori mies. Elämä on vaikempaa." Olen viimeaikoina huomannut että pakenen todellisutta ja vastuuta sillä, että alan kirjoittamaan blogia, lukemaan kirjoja, katsomaan animea tai kuntelemaan musikaaleja (yleensä Hamiltonia, Les miserablesia, Catsia tai Heatherssia). Nytkin mun pitäisi tehdä bullet journalia ja huomaan kirjoittavani blogia. Se on helpompaa kun tiedostaa asian, mutta en tiedostanut sitä ennen ja silloin luin kirjoja koko ajan. Kerron tässä vähän miten ADHD, migreeni ja raudanpuute vaikuttaa mun elämääni ja miten selviän niiden kanssa. Vaikka se on joskus aika vaikeaa. Avaimet hukassa? "Anette lähtö on viiden minuutin päästä" "joo joo" Tollaista on joka ikinen kouluaamu. En ole ehtinyt edes aamupalaa syödä ja viiden minuutin päästä pitää lähteä. Miksi mulla sitten kestää

Perjantai 27.4.2018 Klo 16.00 Paikka: Kotka, Vuorelan kulma Kello on 16.00 alan pikkuisen jo hermostua. "Missä kaikki on?" "Anette varmaan erehtyi päivästä" Tuollasta oli mamman autossa hetkeä ennen lähtyöä. Kelataanpa takaisinpäin. Ensinäkin, minne olen menossa ja miksi? Olen lähdössä Turkuun partioporukan kanssa ja miksi mä sinne menen? Se on meidän kevään partioretki ja miksi en menisi Turkuun. No, kuitenki takaisin Vuorelankulmalle. Perjantai 27.4.2018 Klo 16.15 Paikka: Kotka, Vuorelan kulma Auton ovet paukkuu, kasseja kannetaan ja sullotaan autoon (okei, ei niitä sullottu, ne meni sinne ihan kiltisti, vaikka tiukkaa teki.) Neljä samoajaa ja yksi luotsi lähtevät seikkailulle Turkuun, Suomen vanhaan pääkaupunkiin. Mitä me tehdään Turussa? Seikkaillaaan keskustassa, Kurjenrahkan kansallispuistossa ja Paimion parantolassa. Saatiin auto lähtövalmiiksi ja lähdettiin kohti Turkua (yllättävää, että lähdetään kun ollaan valmiita). Pysähdyttii

Haluaisin joskus cossata Makia Se on yksi suosikkitytöistäni Love Live animesta. Mä en koskaan ole halunnut olla pitkä. 182 cm on ihan liian pitkä pituus ihmiselle, joka haluisi olla 160 cm. Miksi mä en sitten ole tyytyväinan pituuteeni ja ulkonäkööni muutenkaan? Itseasiassa en oikeastaan tiedä, tai siis haluaisin olla kaunis. sirot kädet, isot silmät, kaunis hymy, nätit sääret, valkoiset hampaat ja sopsuhtainen keho. Mulla on pitkäsormiset kädet, leveä lantio ja paksut reidet, joitsa en todellakaan tykkää. Mulla on huon ryhti ja oon jäykkä kuin lauta. Lisäksi mun luonteeseen sopisi hyvin se että olen lyhyt, koska itken usein, pelkään kaikenlaista ja oon kiukkuinen. Nykyinen pituuteni saa tollasen käytöksen näyttämään idioottimaiselta. Miksi mä avaudun tästä blogiini? Sitäkään en oikein tiedä.  Sain kaverini turhautumaan, kun kerroin niille että haluaisin cossata yhtä söpöä tyyppiä, mutta en voi. Ai miksi en voi? Haluisin ensinäkin että hahmon voi tunnistaa, vaikka