Mistä tulee Ninettemarie?

Kukaan ei sitä ole suoranaisesti kysynyt mutta silti tutut on vähän ihmetellyt miksen kirjoita omalla nimellä.
Syy on kai siinä etten usko ettei ketään kiinnosta mun omat mielipiteet ja jutut.
Kai se on jonkinlainen naamio, jonka taakse piiloudun kun en omalla naamalla uskalla, vai uskallanko?
Toisinsanoen piiloudun nimimerkin taakse.

Ninette ja Dana, joista kohta kerron on mun roolipelihahmoja.
Esittelen ne nyt niin kuin kirjoittaisin hahmolomaketta (roolipelihahmot esitellään lomakkeilla, joissa on tietoa hahmoista)

Haluan jo alkupuheessa kiittää isobroidiani tämän postauksen kuvista 💖
instagramissa tekstaalista_hairintaa
käykää ihmeessä seuraamassa, Isobroidia sillä se on niin taitava piirtämään.
Dana ja Marianne
(tekstuaalista_hairintaa)
No kuitenkin puhutaan ensin Danasta.
"siis hetkinen odotas nyt kuka toi Dana on"

Dana Annabeth Hudson
Ikä: 15.5.2000 (Ikää on vaikeaa arvioida, koska en tiedä mille ajalle tyttö soittuu, esim jos n vuosi 2012, niin tyttö on 12 kun taas 2016 niin tyty on 16.
Uskon kuitenkin tytö olevan 16-18)
sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen: Eiköhän jo nimi sano että hahmoni on tyttö.
Seksuaalisesta suuntautumisesta en osaa sanoa muuta että tällähetkellä Danalla on tyttöystävä.

155cm pitkä punapää vihreine silmineen ja balettitanssian kehoineen.
Tyttö on matemorfimaagi eli pystyy näyttämään perjaatteessa miltä hyvänsä.
Jos hän ei halua näyttää itseltään yhänellä on kaksi "valepukua" joita usein kätyyää,
vaaleat pitkät kiharat jotka laahaavat melkein lattiaa tai tyttö muuttuu tiikeriksi tai kissan kokoiseksi tiikeriksi.
Muuta:noita, malli
Harrastuksia; Dana harrastaa viulun soittoa, balettia ja heittotähtien heittelyä.




Ninette ja Aksel
Ninette Marie Hudson
Ikä: 15.5.2000 (Ikää on vaikeaa arvioida, koska en tiedä mille ajalle tyttö soittuu, esim jos n vuosi 2012, niin tyttö on 12 kun taas 2016 niin tyty on 16.
Uskon kuitenkin tytö olevan 16-18)
sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen:
Ninette puolestaan on tyttö ja mitä luultavimmen hetero.

Ninette on anoreksiasta parantuva kaksoisiskonsa kanssa yhtä pitkä punapää.
Ninetellä on pisamia ja silmälasit.
Muuta; noita, malli
Nineten tyyli on aika lolitamaista, toisin kuin danan, joka pyrkii muodikkuuteen ja pitää "klassisista vaalleista"
Kolmikko Dana, Sesilia ja Ninette omistaa kaikki hyvin erilaisen tyylin.
Sesilia ei ole mun hahmo se on kaverini hahmo, mun hahmojen serkku, jota siskkset pitävät siskonaan.
Harrastuksia; sellon soitto, baletti ja laulu, tyttö ei harrasta seinäkiipeilyä mutta pitää siitä.

Sesilia joka juo pikkumyyn juhlajuomaa
ja näyttää rumaa käsimerkkiä

Seuraava hahmo on Isobroidin hahmo, mutta kuuluu mun hahmojen elämään hyvin paljon.

Sesilia Suzette Hudson 
Ikä;30.8.01
sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen; Tämän jätän Isobroidin asiaksi.

Sesilia on kolmikon pisin punapää ja myös äänekkäin (okei osaa Danakin pitää aikamoista ääntä suuttuessaan ja Ninette kun tytön säikäyttää, mutta ylensäottaen)
Sesialla on kolmikon lyhimmät hiukset.
Muuta; Noita ja malli,
Sesilialla on välillä tapana muuttua ilvekseksi.
Sesilia muutti perheensä kuoltua suomesta ranskaan asumaan Marien, Sesilian tädin ja kaksosten äidin luo.
Harrastukset; Sesilian harrastuksiin kuuluu mm. vaatteidin suusnnittelu ja niiden tekeminen ja street tanssia.




Hahmokehitystä ja historiaa

Dana on hahmoista ensin luotu ja sittemmin Ninette ja lopulta Sesilia.
Dana on roolipelihahmo, jonka nimi piti olla ensin Daisy Hudson.
En kuitenkaan pitänyt nimestä ja vaihdoin sen Danaksi.
Kun Dana oli hetken elänyt roolipeissä niin halusin toisen hahmon, Danalle pikkusiskon ja loin Nineten, kiltimmän ja pehmeämmän version loistavasta ja räiskyvästa Danasta.
Tuolloin Hahmoni oli aika vaisuja ja keijuja, mutta rope ryhmämme kuoli noin kuukauden jälkeen.
Rope syntyi uudelleen vähän myöhemmin, jolloin meitä oli enemmän.
Silloin pääin etten luo uusia hahmoja vaan jatkan samoilla hahmoilla mutta muokkaan niitä.
Ninetestä ja Danasta tuli noitia ja kaksosia, ja Sesilia tuli mukaan kuvioihin.
Sesilia oli aluksi aika yksinäinen susi, mutta nopeasti hänestä tuli porukan äänekkäin kaveri.
Roolipeli alkoi suomesta, kesäleiriltä, jossa oli paljon porukkaa ja lopulta porukan piti paeta siellä riehuvaa tulipaloa saarelle, jossa oli kaikkea mutta sen olin paikkaa ei tiedetty.
Lopulta sinne hyökkäsi demoni, jos muistan oikein, ryhmämme on ollut jo muutaman vuoden toiminnassa en mäkään voi kaikkea muistaa.
Porukka muutti saarelta Hudsonien kartanoon, Ranskaan.
Ja kun koulu alkoi niin kouluun Lontooseen.
Isobroidin eräs hahmo onnistui räjäyrrämään yhden koulun joten porukka meni tavalliseen lontoolaiseen kouluun ja asuu asuntolassa muiden nuorten kanssa.Asuntolassa on mm. merirosvoja, noitia, ihmisusia ja paljon erilaisia eläimiä mm. lemmikkilohikäärmeitä, kaneja, kissoja ja ja koiria.

Roperyhmämme koostuu yhdeksästä jäsenestä ja jokaisella on jonkinverran hahmoja, isobroidilla taitaa olla eniten.
Eli asuntolassa on karkeasti noin 20 hahmoa.
Meidän porukka on mun mielestä tosi hyvä.
Ollaan tavattu ja kyläilty toisimme, ja oon saanut uusia kavereita.



Kolmikko kuvauksissa.
Hauskoja juttuja kolmikosta
1. Ninette on osaa aina satuttaa itsensä esim. vähän aikaa sitten nilkka nyrjähtenäänä.
2. Danan suuttuessa ulkona alkaa yleensä ukkostaa tai sataa.
3. Sesilia varasi kerran peiton sen seurauksena Tom ja sakura vei Sesilian sohvan.
4. Kaikki kolme on malleja, koska Marie eli kaksosten äiti on Ranskan johtavia    muotisuunnittelijoia ja hon käyttää tyttäriään malleina.
Kolmikko ei voi edes mennä edes kouluun niin ettei näkisi naamaansa metron liukuportaissa. Danaa Marie käyttää eniten ja tämä on siis tunnetuin.
5. Ninetellä ja Sesilialla on lemmikkilohikäärmeet Nineten vihreä lomous ja Sesilialla punainen taistelia. Ne on koiranpennun kokoisia olijoita.
6. Kaksoset ei osaa H-kirjainta.
7. Dana rakasta leipomisa ja neulomista, mutta ei kehtaa myöntää sitä kenellekkään.
Ninette taas pitää poikaystävänsä hiuste laittamisesta erittäin paljon aikaa.
8. Nineten ja Danan olkapäät värjäytyvät kun he parantavat ihmisiä, Nineten vaalean lehdenvihreäksi ja Danan vaalean sinisiksi. Värjäytyminen kertoo kivusta jota tytöt siirtävät itseensä.
9. Sesilian pääelementti on tuli, Dana on myrskynoita ja Nineten on luontonoita.
10. Dana, Sesilia ja Ninette ovat kaikki harrastaneet balettia, mutta sesilia ihastui street tanssiin ja lopetti baletin.



Tässä olisi nyt tietoa hahmoista.

Kiinnostaako teitä tälläiset postaukset, sillä mulla on hahmoja.
Hauskaa kevättä, toivottavasti ette kärsi allergiasta, niin kun minä

XOXO Ninettemarie







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi, kuka ja miten???

Pakkoloma?