Keltaiset portaat
Perjantai 27.4.2018
Klo 16.00
Paikka: Kotka, Vuorelan kulma
Kello on 16.00 alan pikkuisen jo hermostua.
"Missä kaikki on?"
"Anette varmaan erehtyi päivästä"
Tuollasta oli mamman autossa hetkeä ennen lähtyöä.
Kelataanpa takaisinpäin.
Ensinäkin, minne olen menossa ja miksi?
Olen lähdössä Turkuun partioporukan kanssa ja miksi mä sinne menen?
Se on meidän kevään partioretki ja miksi en menisi Turkuun.
No, kuitenki takaisin Vuorelankulmalle.
Perjantai 27.4.2018
Klo 16.15
Paikka: Kotka, Vuorelan kulma
Saatiin auto lähtövalmiiksi ja lähdettiin kohti Turkua (yllättävää, että lähdetään kun ollaan valmiita).
Pysähdyttiin Lohjalla syömässä ja ostamassa eväitä. Matka jatkuu.
Tässä välissä on hyvä kertoa, että en pidä autossa istuskelusta, mutta olen varmaan tottunut siihen, kun 3h automatka ei tuntunut missään.
Kun saavuimme illalla kohteeseemme, söimme ja pelasimme erilaisia pelejä mm. Unoa.
Pian kuitenkin menimme nukkumaan, kun päivä oli jokseenkin rankka.
Lauantai 28.4.2018
Kello 8.00
Paikka Paattinen (näin ainakin luulisin)
Heräsin puolituntia ennen herätystä ja herätin partiokaverini.
"Maiju puolituntia ennen aamupalaa."
Nousimme ylös vaihdomme vaatteet ja lähdimme aamupalalle.
Mainittakoot se, että yövyimme meidän luotsin siskolla (luotsia on partiotermi ja tarkoittaa tarpoja, samoaja ja vaeltajaikäisten aikuista, joka on vastuussa nuorista ja auttaa heitä kun he apu kaipaavat)
Syönnin jälkeen varustauduimme ulkoiluun.
Pakkasimme päiväreput ja lähdimme kohti Kurjenrahkan kansallispuistoa, jossa lähdimme Savojärven kierrokselle (kävelin 8Km).
Reitti oli suurimmalta osalta pitkospuita ja suota, mutta mersäpoluiltakaan emme kokonaan välttyneet.
Reitti oli kaunis, välillä välkähteli järvi ja kurjen ääniä kuulimme muutaman kerran.
Pysähdyimme noin puolessavälissä reittiä ja jakauduimme kahtia, koska nilkkaani oli alkanut vihloa ja osa halusi mennä pidemmälle reitille.
Menin loppumatkan suoraan määränpäähämme Kurjenpesälle.
Matkalla sain kiikaroida tukkasotkia, näin oravan, yksinäisen joutsenen ja paljon sammakoita.
Lauantai 28.4.2018
Kello 14.00
Paikka Kurjenrahkan kansallispuisto
Pääsimme noin klo 14.00 perille Kurjenpesälle ja odoteltiin loppuporukkaa eväidensyönnin merkeissä.
Paikalla oli kokonaisuudessaan varmaan kolme partioporukkaa mm. Mietosten kolopuutintit.
Runsan partiolaismäärä selittyy Vapulla ja partioviikon lopetuksen juhlistamisella.
Odottelimme varmaan tunnin toista porukkaa ja vihdoin viimein pääsimme laittamaan ruokaa.
Ruoan syonnin jälkeen lähdimmekin takaisin Paattista.
Sain sidottua vihlovan nilkkani ja kävimme samoajaporukalla ensin kaupassa, jonka jälkeen pelailimme ja kävimme saunassa..
Lauantai 28.4.2018
kello noin. 20.30
Paikka Paanainen
Tosiaan saunan jälkeen syötiin iltapalaa, pohdittiin mitä seuraavana päivänä tehdään ja paahdettiin vaahtokarkkeja.
Tultiin tulokseen että lähdetään käymään pikaisesti Turun keskustassa ja Paimion parantolassa.
Illan lipuessa yöksi mentiin nukkumaan jossakin vaiheessa.
Sunnuntai 29.4.2019
Kello 10.00
Paikka Auto
Olin niin väsynyt että heräsin vasta aamupalalle klo 8.30 ja tuli kiire laittaa kaikki tavarat ja muut kasaan ja lähteä kohti Turun keskustaa.
Turussa kierrettiin (autolla) Turunlinna ja nähtiin vilaukselta Tuomiokirkko.
Tytöt halusivat köydä ostoksilla, mutta on sunnuntai aamu niin mikään ei ollut oikesataan aiuki, joten pidin pienen kaupunki kierroksen.
Ai miksi minä pidin kierroksen?
Kaupunki on mulle tutuin, koska kummini asuu Kaarinassa niin Turussakin on tullut vietettyä paljon aikaa.
Kun pieni kaupunki kierroksemme oli ohi lähdikmme Paimion parantolalle.
Sunnuntai 29.4.2018
kello 12.00
Paikka Paimion parantola
Paimion parantola on Alvar Aallon varmaan tunnetuin rakennus, jota tullaan maailmojen halki katsomaan.
Kuitenkin saimme yksityiskierroksen parantolassa, joka oli autio.
Parantolassa on tällähetkellä Mannerheimin lastensuojeluliiton kuntoutustoimintaa, mutta viikonloppuisin paikka on tyhjä.
Kuulimme rakennuksen historiasta, käyttötarkoituksista ja nykyisestä toiminnasta.
Pääsimme kurkistamaan paikkoihin, joihin emme noimaalisti pääsisi esim. katoille ja terasseille.
Sinne ei pääse kun parantolalla on lasten kuntoutusta niin sielt voi pudota helposti.
Mieleen jäi kauniit maisemat, keltaiset portaat ja upeat yksityiskohdat ja arkkitehtuuri.
Sunnuntai 29.4.2018
Kello 13.45
Paikka Kaarina
Pääsin kummilleni Kaarinaan ja oin niin väsynyt, etten jaksnu lähteä katsomaan koiranpentuja Loimaalle, enkä sosiaalisoida kummini pojan kanssa vaan jäin piirtelemään bulletjournaliini ja nukuin/luin Väinö Linnan sotaromaania, joka on muuten hyvä opus ja suosittelen sitä.
Klo 16.00
Paikka: Kotka, Vuorelan kulma
Kello on 16.00 alan pikkuisen jo hermostua.
"Missä kaikki on?"
"Anette varmaan erehtyi päivästä"
Tuollasta oli mamman autossa hetkeä ennen lähtyöä.
Kelataanpa takaisinpäin.
Ensinäkin, minne olen menossa ja miksi?
Olen lähdössä Turkuun partioporukan kanssa ja miksi mä sinne menen?
Se on meidän kevään partioretki ja miksi en menisi Turkuun.
No, kuitenki takaisin Vuorelankulmalle.
Perjantai 27.4.2018
Klo 16.15
Paikka: Kotka, Vuorelan kulma
Auton ovet paukkuu, kasseja kannetaan ja sullotaan autoon (okei, ei niitä sullottu, ne meni sinne ihan kiltisti, vaikka tiukkaa teki.)
Neljä samoajaa ja yksi luotsi lähtevät seikkailulle Turkuun, Suomen vanhaan pääkaupunkiin.
Mitä me tehdään Turussa?
Seikkaillaaan keskustassa, Kurjenrahkan kansallispuistossa ja Paimion parantolassa.Saatiin auto lähtövalmiiksi ja lähdettiin kohti Turkua (yllättävää, että lähdetään kun ollaan valmiita).
Pysähdyttiin Lohjalla syömässä ja ostamassa eväitä. Matka jatkuu.
Tässä välissä on hyvä kertoa, että en pidä autossa istuskelusta, mutta olen varmaan tottunut siihen, kun 3h automatka ei tuntunut missään.
Kun saavuimme illalla kohteeseemme, söimme ja pelasimme erilaisia pelejä mm. Unoa.
Pian kuitenkin menimme nukkumaan, kun päivä oli jokseenkin rankka.
Lauantai 28.4.2018Kello 8.00
Paikka Paattinen (näin ainakin luulisin)
Heräsin puolituntia ennen herätystä ja herätin partiokaverini.
"Maiju puolituntia ennen aamupalaa."
Nousimme ylös vaihdomme vaatteet ja lähdimme aamupalalle.
Mainittakoot se, että yövyimme meidän luotsin siskolla (luotsia on partiotermi ja tarkoittaa tarpoja, samoaja ja vaeltajaikäisten aikuista, joka on vastuussa nuorista ja auttaa heitä kun he apu kaipaavat)
Syönnin jälkeen varustauduimme ulkoiluun.
Pakkasimme päiväreput ja lähdimme kohti Kurjenrahkan kansallispuistoa, jossa lähdimme Savojärven kierrokselle (kävelin 8Km).
Reitti oli suurimmalta osalta pitkospuita ja suota, mutta mersäpoluiltakaan emme kokonaan välttyneet.
Reitti oli kaunis, välillä välkähteli järvi ja kurjen ääniä kuulimme muutaman kerran.
Pysähdyimme noin puolessavälissä reittiä ja jakauduimme kahtia, koska nilkkaani oli alkanut vihloa ja osa halusi mennä pidemmälle reitille.
Menin loppumatkan suoraan määränpäähämme Kurjenpesälle.
Matkalla sain kiikaroida tukkasotkia, näin oravan, yksinäisen joutsenen ja paljon sammakoita.
![]() |
| Meidän partioporukka |
Kello 14.00
Paikka Kurjenrahkan kansallispuisto
Pääsimme noin klo 14.00 perille Kurjenpesälle ja odoteltiin loppuporukkaa eväidensyönnin merkeissä.
Paikalla oli kokonaisuudessaan varmaan kolme partioporukkaa mm. Mietosten kolopuutintit.
Runsan partiolaismäärä selittyy Vapulla ja partioviikon lopetuksen juhlistamisella.
Odottelimme varmaan tunnin toista porukkaa ja vihdoin viimein pääsimme laittamaan ruokaa.
Ruoan syonnin jälkeen lähdimmekin takaisin Paattista.
Sain sidottua vihlovan nilkkani ja kävimme samoajaporukalla ensin kaupassa, jonka jälkeen pelailimme ja kävimme saunassa..
Lauantai 28.4.2018
kello noin. 20.30
Paikka Paanainen
Tosiaan saunan jälkeen syötiin iltapalaa, pohdittiin mitä seuraavana päivänä tehdään ja paahdettiin vaahtokarkkeja.
Tultiin tulokseen että lähdetään käymään pikaisesti Turun keskustassa ja Paimion parantolassa.
Illan lipuessa yöksi mentiin nukkumaan jossakin vaiheessa.
Sunnuntai 29.4.2019
Kello 10.00
Paikka Auto
Olin niin väsynyt että heräsin vasta aamupalalle klo 8.30 ja tuli kiire laittaa kaikki tavarat ja muut kasaan ja lähteä kohti Turun keskustaa.
Turussa kierrettiin (autolla) Turunlinna ja nähtiin vilaukselta Tuomiokirkko.
Tytöt halusivat köydä ostoksilla, mutta on sunnuntai aamu niin mikään ei ollut oikesataan aiuki, joten pidin pienen kaupunki kierroksen.
Ai miksi minä pidin kierroksen?
Kaupunki on mulle tutuin, koska kummini asuu Kaarinassa niin Turussakin on tullut vietettyä paljon aikaa.
Kun pieni kaupunki kierroksemme oli ohi lähdikmme Paimion parantolalle.
Sunnuntai 29.4.2018
kello 12.00
Paikka Paimion parantola
Paimion parantola on Alvar Aallon varmaan tunnetuin rakennus, jota tullaan maailmojen halki katsomaan.
Kuitenkin saimme yksityiskierroksen parantolassa, joka oli autio.
Parantolassa on tällähetkellä Mannerheimin lastensuojeluliiton kuntoutustoimintaa, mutta viikonloppuisin paikka on tyhjä.
Kuulimme rakennuksen historiasta, käyttötarkoituksista ja nykyisestä toiminnasta.
Pääsimme kurkistamaan paikkoihin, joihin emme noimaalisti pääsisi esim. katoille ja terasseille.
Sinne ei pääse kun parantolalla on lasten kuntoutusta niin sielt voi pudota helposti.
Mieleen jäi kauniit maisemat, keltaiset portaat ja upeat yksityiskohdat ja arkkitehtuuri.
Sunnuntai 29.4.2018
Kello 13.45
Paikka Kaarina
Pääsin kummilleni Kaarinaan ja oin niin väsynyt, etten jaksnu lähteä katsomaan koiranpentuja Loimaalle, enkä sosiaalisoida kummini pojan kanssa vaan jäin piirtelemään bulletjournaliini ja nukuin/luin Väinö Linnan sotaromaania, joka on muuten hyvä opus ja suosittelen sitä.
![]() |
| Reissussa mukana olleet henkilöt Vasemmalta Milla, Maiju, Peppi, Minä ja Nella |
Toivottavasti piditte retki "lokistani"
XOXO Ninettemarie




Kommentit
Lähetä kommentti