Pakkoloma?
-George Washington, Hamilton musikaali.
Niin kuin George sanoi "kuolema on helppo, nuori mies. Elämä on vaikempaa."
Olen viimeaikoina huomannut että pakenen todellisutta ja vastuuta sillä, että alan kirjoittamaan blogia, lukemaan kirjoja, katsomaan animea tai kuntelemaan musikaaleja (yleensä Hamiltonia, Les miserablesia, Catsia tai Heatherssia).
Nytkin mun pitäisi tehdä bullet journalia ja huomaan kirjoittavani blogia.
Se on helpompaa kun tiedostaa asian, mutta en tiedostanut sitä ennen ja silloin luin kirjoja koko ajan.
Kerron tässä vähän miten ADHD, migreeni ja raudanpuute vaikuttaa mun elämääni ja miten selviän niiden kanssa.
Vaikka se on joskus aika vaikeaa.
Avaimet hukassa?
"Anette lähtö on viiden minuutin päästä"
"joo joo"
Tollaista on joka ikinen kouluaamu.
Miksi mulla sitten kestää aamulla kun en edes meikkaa?
Olen iän lkuinen loikoilia ja en haluisi nousta ollenkaan ja kun alakerrasta kuuluu, että lähtö on viiden minuutin päästä hyppään ylös sängystä ja heitän vaattet päälle etten myöhästyisi.
Yleenä unohdan jotain (avaimet mammalle tai kuulokkeet) ja hyvin harvoin ehdin syödä aamupalaa kahdeksan aamuna.
Jos kuuntelen musiikkia tunnilla niin mun on vaikeaa olla laulamatta tai tanssimatta ja joskus tunnilla tulee tanssittua huomaamattani.
Ja jos luokassa on melua mun on tosi vaikea kesittyä olennaiseen alan kuunnella muiden puheita (tiedän mitä puhutte takapulpetin tytöt).
Tai jos joku on polttanut tupakkaa tai laittanut hajuvettä mä haistan sen ja saan siitä päänsäryn ja keskittymiskyky on tiessään.
Muuten olen ihan tavallinen tyttö, joka innostuu helposti uusista asioista.
Muuten olen ihan tavallinen tyttö, joka innostuu helposti uusista asioista.
Hauska fakta; Kahvi rauhoittaa jos on ADHD.
Migreenistäni vähän.
migreenin mulla aloittaa stressi, kuukautiskierron eri vaiheet, valot, hajut, nälkä ja erilaiset ruoka-aineet.
Mieti, että päähäsi sattuu niinkuin joku yrittäisi naputtaa otsaan reikää, et nää eteesi kun aurat tulee (näkoon liittyviä "harhoja" esimerkiksi sahalaidat, kirkkaat valot, näkökenttäpuutokset tai näköhavaintojen koon vääristymät) ja pahnta on että oon unohtanut pahan makuisen kohtauslääkkeen.
Ja jos en ehdi ottaa sitä ajoissa se ei auta ja kohtaius uusiutuu tai kestää pidempään.
Eli hyvät ihmiset käyttäkää hajusteita maltilla ja älkää tulko tupakan hajuisena lähelleni ettette halua aihuttaa mulle migreenikohtausta. Kiitos.
Mun migreenit ja päänsäryt kestää noin tunnita kolmeen päivään ja se on eittäin ikävää jos kärsin kolme päivää koska joku poltti bussipysäkillä tupakkaa tai erittäin paljon hajuvettä laittanut henkilö istuu mun viereen bussissa.
Hauska fakta migreenistä; Kofeini ja tauriini auttaa migreeniin ja molempia löytyy energiajuomista. Eli jokaisella migreenistä kärsivällä pitäisi olla yksi energiajuoma minne ne sitten ikinä meneekin, koska se voi yhdessä särkylääkkeen kanssa estää koko kohtauksen tulon.

Raudanpuute = ikuinen väsymys.
Mikäs sen ikäväpää kun koko ajan väsynyt olo ja se ei lähde vaikka nukkuisit 24/7.
Itseasiassa mulla on kyky nukkua hyvin paljon, mutta se ei toimi autossa, lentokoneesa vaan ainastaan sängyssä tai patjalla.

Rautatabletit on pahoja oli ne sitten minkä merkkisiä hyvänsä ja se rauta juoma litku hyi että se on pahaa.
Eli olen koko ajan väsynyt, pyörtyilen ja hengäsyn nopeasti.
Ennen mulla ei ollut mitään ongelmaa rauta-arvojen kanssa, mutta yläasteella jätin punaisen lihan syönnin pois ja ongelmat alkoivat.
En kyllä varmasti ota lihan syöntiä taksiain ällöttää pelkkä ajatus lihan syönnistä ja haluaisin lopettaa kaiken lihan syönnin.
Kestän pahan makuisen rautajuoman vaan siksi eten syö punaista lihaa.
Hauka fakta raudanpuutteesta; En voi luovuttaa verta koska raudattomalla verellä ei tee mitään ja jos rauta-arvoni vielä alenee joudun veritankkaukseen ja aijon pitää huolen ettei niin pääse käymään.

Nyt taas tiedätte musta taas vähän lisää.
Toivottavasti tykkäsitte💖
XOXO Ninettemarie

Kommentit
Lähetä kommentti